Suomalaiset bändit

Suomesta on noussut monia yhtyeitä sekä kotimaiseen että maailmanlaajuiseen suosioon. Vahvimmin suomalaisiksi musiikkigenreiksi ovat suosioon nousseiden yhtyeiden myötä profiloituneet Suomi-rock sekä erilaiset metallimusiikkigenret.

Suomalaiset tekevät musiikkia antaumuksella ja rehellisen suorasukaisella otteella. Siksi Suomi-musiikki vetoaakin sekä kotimaiseen että ulkomaiseen yleisöön uniikilla tavalla. Suomalaisen musiikin piirteet sopivat erinomaisesti mainittuihin rock ja metal –genreihin. Tämä onkin varmasti ollut osasyynä suomalaisten yhtyeiden laajaan suosioon ja menestykseen.

Heavy metal-skeneen Suomi on panostanut kunnolla. Suomesta on noussut maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä kuten Children of Bodom, Battlelore, Apocalyptica, Nightwish, The 69 Eyes, Stratovarius, Sentenced, Sonata Arctica, Amorphis, sekä Teräsbetoni, muutamia parhaiten tunnettuja mainitaksemme. Heavy metallilla on suuri fanikanta varsinkin Keski-Euroopassa, Aasiassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Siksi konserttikiertueet ovatkin olleet yleisesti suuria menestyksiä suomalaisille metallibändeille.

’Love metal’-musiikkigenreen lukeutuvat HIM sekä The Rasmus niittivät mainetta ja mammonaa suosituimmilla albumeillaan 2000-luvun alussa monissa Euroopan maissa
sekä Etelä-Amerikassa. Love metal eroaa heavy metallista niin rajuusasteiltaan kuin lyriikoiltaankin. HIM ja The Rasmus painivatkin aivan omassa sarjassaan, kun puhutaan love metal-suosiosta.

Vuoden 2006 Euroviisuvoitto lohkesi Suomeen, millä muullakaan kuin metallimusiikilla. Rovaniemeläinen Lordi-yhtye esiintyi äärimmäisen erikoisissa hirviö-puvuissa ja maskeissa ja soitti Suomen jälleen heavy-musiikin maailmankartalle. Lordin kilpailukappaleeseen ja yleiseen olemukseen kiteytyikin pitkälti suomalaisen metallin olemus. Myös suomalainen glam metal -yhteisö on ollut laaja aina 80-luvulta saakka. Mötley Crue ja Guns n’ Roses sekä suomalainen Hanoi Rocks-yhtye ovat viitoittaneet tietä lukuisille nykypäivän glam metal ja glam rock –yhtyeille kuten Reckless Love, Santa Cruz, Crashdiet ja Hardcore Superstar.

Rehelliseen ja erittäin suomalaiseen suomi rock-genreen sen sijaan kuuluu monia varsinkin kotimaassa pitkiä uria tehneitä artisteja ja yhtyeitä. Suomirock vetoaa suomalaiseen yleisöön sillä se nostattaa vahvoja tunteita esiin yleisössä, josta suuri osa on viettänyt nuoruutensa kuunnellen kyseistä musiikkia. Suomirockin historia ulottuu 1950-luvulle, mutta alan tunnetuimmat edustajat aloittivat soittamisen kunnolla vasta 1970- ja 1980-luvuilla. Nostalgisimpia Suomi rock –nimiä ovat muun muassa Yö, Eppu Normaali, J. Karjalainen, Ismo Alanko, Pelle Miljoona, Leevi and the Leavings sekä Dingo. Joukkoon mahtuu sekä täysin omaperäisiä yhtyeitä että muilta vaikutteita ja sanoituksia ottaneita bändejä.